Muffinsseja puuronjämistä

Tiedättekö sen tunteen, kun olette suurella rakkaudella laittaneet pienelle kullannupullenne ruokaa, mutta rakas kullannuppu ei juuri sillä kertaa olekaan täysin samaa mieltä tarjottavan ruoan herkullisuudesta? Aivan. Meillä on onneksemme tosi kaikkiruokainen lapsi, mutta silti joskus on ruokia, jotka eivät hänen mielestään ole ihan niin pop kuin on itse etukäteen ajatellut. Ruokaa inhottaa heittää roskiin, joten siksi koitan aina miettiä, voisiko jämiä vielä jotenkin hyödyntää myöhemmin.

Yksi ruoka, joka aina silloin tällöin jää lähes kokonaan lautaselle, on puuro. Nykyään meillä syödään oikeastaan vain iltapuuro, sillä aamupuuro ei ole toviin oikein maistunut. Suurin syy tähän lienee se, että tuo pikkutyyppi haluaa nykyään mielellään täysin samaa ruokaa kuin me muutkin. Syöppä siinä sitten puuroa, kun muilla komeilee paistetut kananmunat lautasella. Nykyisin paistan tai keitän meille kaikille munat, ja siihen lisäksi mini syö vielä maustamatonta jugua tai hedelmiä.

Puuronjämiä on onneksi helppo tuunata uudelleen hyötykäyttöön vaikkapa leiviksi tai muffinsseiksi. Niitä aamulla puuronsa hyljännyt, pahaa aavistamaton kullannuppu syö myöhemmin onnellisena hyvällä ruokahalulla välipalaksi. Ja maistuuhan nämä toki myös aikuisille!

Muffinsseja voi helposti muokata mielensä mukaan lähes loputtomasti. Lisäsin auringonkukansiemeniä tuomaan mukaan hieman lisää hyviä rasvoja, vitamiineja, mineraaleja ja proteiiniakin. Kanelina kannattaa suosia ceyloninkanelia, sillä se ei sisällä läheskään niin paljon haitallista maksatoksista kumariinia, kuin yleisemmin käytetty kassiakaneli.

wp-1455025389049.jpeg

Puuromuffinssit (~ 10 kpl)

noin 1 annos puuroa (1 dl kaurahiutaleita + 2 dl nestettä)
1 muna
1,5 dl kaura/kookos/riisi/soijamaitoa
1 dl kookosjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl ceyloninkanelia
1 rkl oliiviöljyä
2 rkl mango-omenasosetta
0,5 dl auringonkukansiemeniä

Lisää puuron joukkoon ensin muna ja valitsemasi neste ja sekoita tasaiseksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan. Lisää halutessasi mukaan mango-omenasosetta (tai muuta 100 % hedelmäsosetta) ja auringonkukansiemeniä. Lusikoi muffinssivuokiin ja paista 180 °C:ssa noin 40 minuuttia tai kunnes pinta on saanut kivasti väriä.

Muffinsseja on näppärä ottaa mukaan kaupunkireissulle tai vaikka lentomatkalle. Sopii hyvin myös sormiruokalijan tuhottavaksi tai jugurtin sekaan murennettaviksi. Tsekkaa muuten myös sormiruokailijan puuropallerot!

wp-1455025372588.jpeg

<3

Kookos-riisihiutalepuuro

wp-1449992648455.jpeg

Meillä syötiin eilen iltapalaksi kookoshiutaleilla terästettyä riisihiutalepuuroa ja siitäpä taisi kertaheitolla tulla uusi suosikkini! Yleensä syömme taaperon kanssa illalla kaurapuuroa, mutta vaihtelu virkistää aina silloin tällöin – varmasti meitä molempia. Rakastan riisipuuroa, mutta tavallisen riisipuuron hauduttelu pehmeäksi vie hieman aikaa, enkä aina muista ennakoida ja laittaa puuroa tulille ajoissa. Tällä kertaa kaapista sattui kuitenkin löytymään riisihiutaleita, joista puuro syntyy nopeasti alle kymmenessä minuutissa.

Koska tuttuun tapaani heittelin puuroainekset hieman arviolta kattilaan, jäi puuro keittelyn jälkeen hieman liian löysäksi. Mietin millä saisin puuroa hieman tuhdimmaksi, kun silmiini osui kaapista kookoshiutalepurkki. Hmm..miksikäs ei? Puolisen desiä hiutaleita joukkoon ja lopputuloksena oli ihanan täyteläinen riisipuuro, pienellä kookoksen vivahteella. Tänä aamuna ajattelin ihan mitatakin ainekset, tässä ohje.

wp-1449992664635.jpeg

Kookos-riisihiutalepuuro (kahdelle)

4 dl kauramaitoa tai muuta kasvimaitoa (riisi, kookos, soija, manteli)
reilu 1 dl riisihiutaleita
0,5 dl kookoshiutaleita
suolaa aikuisille

Kuumenna neste kiehumispisteeseen ja lisää joukkoon riisihiutaleet. Keittele miedolla lämmöllä viitisen minuuttia ja lisää joukkoon kookoshiutaleet. Anna hautua kannen alla vielä hetki ja lisää suola. Voit lisätä joukkoon vielä lusikallisen kookosöljyä tai nauttia puuron vaikka voisilmän ja kanelin kera, kuten minä tein. Taapero söi omansa mustikoiden kanssa. Jos teet puuroa sormiruokailijalle, lisää riisihiutaleita 1,5 dl, jolloin saat jämäkämmän puuron helposti sormin syötäväksi.

Onpa muuten ihana täällä Suomessa ollessa, että pakkasesta löytyy ihka oikeita metsämustikoita! Niitä olen Saksassa kaivannut ehkä eniten kaikesta. Emme ole kaupan pakastealtaastakaan löytäneet kuin pensasmustikoita, jotka on tuotu jostain maailman ääristä, eikä niitä oikein uskalla edes kuumentamatta syödä. Eivätkä ne muutenkaan ole lainkaan sama asia kuin itsepoimitut (eli äitin poimimat, kiitos sinne äitille!) kotimaiset metsämustikat. Niin sitä osaa taas arvostaa tällaistakin pientä asiaa jatkossa enemmän.

Leppoisaa sunnuntaita! <3

Sormiruokailijan mustikkapuuropallerot

Meillä on vallalla tällä hetkellä melkein totaalinen lusikkalakko. En tarkoita nyt itseäni vaan tuota meidän miniä. Neiti (9,5 kk) on syönyt jo pitkään omin sormin ruokansa, mutta silloin tällöin hänelle on saanut vielä lusikalla syöttää edes jotakin. Varsinkin liikenteessä ollessa lusikalla syöminen olisi hieman helpompaa ja siistimpää touhua, mutta pari lusikallista on ihan maksimi mikä menee alas, sitten tulee stoppi. Näin ollen, koska aamu- tai iltapuurotkaan ei enää lusikoiden uppoa, syödään meillä nykyisin puurotkin sormin. Mikäli puuroa syödään. Lusikkalakon myötä olen tarjoillut vaikka ja mitä eri vaihtoehtoja puuron tilalla. Puuro on kuitenkin helppo, nopea ja taloudellinenkin vaihtoehto, ja sen vuoksi haluaisin sitäkin edes välillä tarjota. Olen aiemmin keittänyt puuron vain hieman jämäkämmäksi, jolloin se on ollut helpompi sormin syödä. Sellaisenaan puuro on vain niin pirun sotkevaa, että puuronjämiä tuntuu ruokailun jälkeen löytyvän jokapuolelta.

Eilen sain idean upgreidata puuropalleroita hieman pidemmälle, josko ne sitten pysyisivät hieman paremmin kasassa. Lisäsin joukkoon vielä mauksi hieman mustikkaa – ja hyvin näytti minille aamupalaksi maistuvan. Palleroita voi myös pakastaa ja ottaa sulamaan annoksina. Toimii vallan hyvin ilman mustikkaakin (ja sotkee vähemmän). Voit heittää joukkoon mitä tahansa marjoja, hedelmiä tai vaikka hedelmäsosetta. Marjat voi soseuttaa puuron joukkoon, jos haluat palleroihin tasaisemman rakenteen. Tein pallerot kaurahiutaleista, mutta yhtä hyvin käy esim. tattari tai vaikka riisi. Nämä on näppärä tehdä edellisenä iltana valmiiksi, jolloin aamulla on ruoka valmiina odottamassa. En lupaa, että ihan ilman sotkua näidenkään syöminen menisi, mutta jospa edes hieman vähemmällä.


Sormiruokailijan puuropallerot (8-10 kpl)

0,5 dl kaurahiutaleita
vajaa 1 dl vettä
2 tl kookosöljyä
mustikoita tai muita marjoja

Keitä puuro semijämäkäksi ja sekoita joukkoon kookosöljy ja mustikat. Lusikoi jääpalamuotteihin napakasti (tai lautaselle keoiksi) ja laita jääkaappiin tai pakkaseen jähmettymään.

Aamupalaksi meni meillä kolme puuropalleroa (neljäs muussattiin tarjottimeen), yksi kananmuna, melonia, kurkkua ja Talk-muruja. Meillä muuten uppoaa tällä hetkellä kutiavien ikenien (oletettavasti) takia kylmä ruoka paljon paremmin kuin lämmin, joten nämä ovat senkin vuoksi oivaa tarjottavaa, vaikka vähän kohmeisinakin.

Aurinkoista alkusyksyn viikonloppua! <3

Kohti hyvinvoivaa huomista

Tervetuloa mukaan matkalle kohti hyvinvoivaa ja terveellisempää elämää.

Aloittaminen on aina vaikeaa, eikö olekin? Olipa kyse sitten työprojektista, liikuntaharrastuksesta tai vaikkapa asunnon siivoamisesta. Jostain on kuitenkin aina aloitettava. Ensimmäiset askeleet voivat olla hieman haparoivia, mutta kun vauhtiin lopulta pääsee, ei homma tunnukaan enää niin vaikealta. Blogin aloittaminen tuntuu minusta yhtäaikaa innostavalta ja vaikealta. Mutta ihan vain siitä syystä, että minulla olisi teille niin paljon kerrottavaa, etten tiedä mistä aloittaa! Jostain on kuitenkin aloitettava, joten lähdetäänpä siis liikkeelle – yhdessä!

Monesti ajattelemme olevamme terveitä, jos meillä ei ole mitään näkyviä oireita. Vastoin kuin yleisesti ajatellaan, terveys ei kuitenkaan välttämättä tarkoita sitä, ettei mihinkään juuri sillä hetkellä koske. Yleensä pahoinvointiin havahdutaan vasta siinä vaiheessa, kun näkyviä vaivoja alkaa ilmaantua. Todellisuudessa vaivojen syyt ovat usein paljon syvemmällä, ja kehon epätasapainotila on ehtinyt kehittyä jo pitkään. Oireet voivat kehittyä vuosien, tai jopa kymmenien vuosien kuluessa, ja siksi onkin ensiarvoisen tärkeää, että pitäisimme itsestämme huolen kaiken aikaa. Kehomme on valtavan älykäs ja sillä on luontainen taipumus pitää huoli itse itsestään – jos vain annamme sille mahdollisuuden. Meidän ainoa tehtävämme on antaa kehollemme välineet hyvinvoinnin ylläpitämiseen. Ravinteikas ruoka, liikunta, raitis ilma, mielen hyvinvointi, terveelliset ihmissuhteet ja mielekäs työ ovat esimerkkejä niistä pienistä rakennuspalikoista, joista hyvinvointimme koostuu.

Muutama vuosi sitten havahduin tarkkailemaan oman ruokavalioni sisältöä. Olin alkanut kärsimään enenevissä määrin erilaisista allergioista, ihottumista ja aknesta, joka ei ottanut parantuakseen, vaikka en ole enää mikään teini-ikäinen. Lisäksi iltapäivät töissä menivät kammottavassa koomassa ja sumussa, ja olo oli vetämätön. Mahani myös oikutteli, ja monesti iltaa kohden olo oli kuin ilmapallolla. Ajattelin tuohon aikaan syöväni terveellisesti, aivan suositusten mukaisesti. Mikä ihme sitten saattoi olla niin pahasti pielessä?

Tänä päivänä olen hieman viisaampi. Aloin kiinnittää huomiota syömäni ruoan laatuun ja ihan ensimmäiseksi aloin valmistamaan kaikki ruokani itse. Valmisruoat ja puolivalmisteet saivat siis jäädä kauppaan, ja tein ruokani itse alusta lähtien. Jätin sokerin pois, vähensin gluteeniviljoja ja lopulta jätin maidon kokonaan pois ruokavaliosta. Ja yllätys yllätys, olotilani alkoi hiljalleen parantua. Nykyään energiaa riittää enemmän, allergiat ovat hävinneet ja naamakin alkaa jo näyttää inhimilliseltä.

Oma ruokavalioni koostuu tällä hetkellä suurimmilta osin puhtaasta ravinteikkaasta ruoasta. Sokerin korvaan luonnollisemmilla vaihtoehdoilla, kuten hunajalla ja raakaruokosokerilla. Valkoisten vehnäjauhojen tilalle valitsen gluteenittomia vaihtoehtoja (mm. tattari-, kookos-, mantelijauhoja) tai täysjyvävehnää, spelttiä ja luomukauraa (puhdas luomukaura on luontaisesti gluteeniton).  Maitotuotteet puolestaan korvaan kookos-, kaura-, riisi- tai mantelimaidolla. Oma elimistöni kestää jonkin verran viljoja, siksi en ole nähnyt tarpeelliseksi jättää niitä kokonaan pois ruokavaliostani. Pyrin valitsemaan luomua aina mahdollisuuksien (ja ruokabudjetin) mukaan. Ruokaohjeissani pyrin pitämään kohtalaisen yksinkertaisen linjan ja käyttämään kotoa löytyviä perusraaka-aineita, joskus superfoodeja lisäillen.

En ole koskaan ollut kovin ehdoton minkään suhteen, siispä en ole sitä ruokavalionkaan suhteen. Kokeilen paljon erilaisia ruokia ja syön sen mukaan, mitä kehoni ja mieleni milloinkin tuntuu tarvitsevan. Kun ruokavalion perusta on kunnossa, voi silloin tällöin myös herkutella hyvällä omallatunnolla. Sillä on paljon suurempi merkitys terveyteemme mitä syömme joka päivä, kuin sillä, mitä syömme kerran viikossa (tai kerran kuussa).

Lopuksi vielä vatsaa hellivä kookoskaurapuuron ohje. Aloitan jokaisen päiväni kaurapuurolla, ilman sitä ei vain yksinkertaisesti lähde päivä käyntiin (tulette siis törmäämään jatkossakin yhteen jos toiseen puuro-ohjeeseen, heh). Kaura sisältää paljon kuitua, ja erityisesti liukoista beetaglukaania, joka on hyväksi vatsalle ja elimistölle. Kaurasta saatava beetaglukaani on muuten saanut myös euroopan elintarviketurvallisuusviraston (EFSA) hyväksymät terveysväittämät: kauran beetaglukaani edistää veren kolesterolitasojen pysymistä normaalina ja kaurasta peräisin olevan beetaglukaanin nauttiminen auttaa vähentämään veren glukoosipitoisuuden kohoamista aterian jälkeen. Todellista superfoodia siis, ja kotimaista – ihan huippua!

Kookoskaurapuuro
1 dl kookosmaitoa
1 dl vettä
1 dl luomukaurahiutaleita
ripaus suolaa

Mittaa nesteet kattilaan ja laita levy lämpenemään. Sekoita joukkoon kaurahiutaleet ja suola, ja keittele miedolla lämmöllä valmiiksi. Voit nauttia puuron esimerkiksi Chia-mansikkahillon ja mustikoiden kera.

Chia-mansikkahillo
1 dl pakastemansikoita
1 rkl chia siemeniä

Sulata mansikat, sekoita joukkoon chia ja anna tekeytyä jääkaapissa parisen tuntia tai yön yli.

kookospuuro

Ihanaa loppuviikkoa!

Terhi